Mä en koskaan edes pahimmissa painajaisissani olisi uskonut, että tulemme todella tähän tilanteeseen. Tien päähän. Siihen, että mulle ei jää enää valinnanvaraa...

---

"*muoks* mitä Hillo itse sanoo? Onko koira käynyt noissa tilanteissa päälle pelosta vai ei? Onko se itse säikähtänyt reaktiotaan? Sillä voi toki tosiaan olla kyse pelostakin, jolloin käytöksen syy on muualla kuin dominanssissa ja kuritus turhaa. Mutta voisikohan tällainen koirakin oppia väistämään mieluummin kuin hyökkäämään? Itse Hillo tiedät parhaiten. Jos se piikki tuntuu oikealta niin se varmasti on sitä."

En mä osaa sanoa, se tänäinenkin kävi niin äkkiä että jälkeen päin parin metrin päässä ollut mies sanoi ettei ees huomannu mitään ennen ku painin koiran kanssa *******ttä huutaen. Ja joo, olen kyllä satavarma että kyseessä ei ollu väärinkäsitys, koira ei yrittäny leikkiä eikä mitään vastaavaa. Se tuli raivolla ja hiljaa päälle.

lisäys: ja ei todellakaan oo säikähtäny reaktiotaan, päin vastoin lisää vettä myllyyn. Siinä ku sain siitä ekan otteen ja väänsin käteni pois sen hampaiden välistä (mistä se haavakin tuli) ja paransin otettta kaulanahasta, niin se ärisee edelleen aivan raivona ja yrittää napata uudelleen kiinni. Vasta kun sain ihan kunnon kahden käden otteen ja mätkäsin sen maata vasten, se vähän tokeni. Ja hyi ku kuulostaa pahalta kuvailla tätä, iljettää ihan tää väkivalta

lisäys 2: koko ajan siis tietysti karjuen eitä ja vaikka mitä kirosanoja, joilla ei mitään vaikutusta koiraan.

Oikeestaan mä en enää ees tiedä onko sillä väliä onko se pelkoa vai silkkaa dominanssia. Se on arvaamaton, se on niin iso että se on ainakin kyykistyneelle aikuiselle ihan oikeasti vaarallinen, se rajoittaa mun elämää niin että mulla on porttikielto porukoille ja kaverit täytyy pitää kaukana, ne pelkää sitä ja minä pelkään koiran käytöksen puolesta. Se pelkää lapsia ja tänään mulle valkeni, että se epäilemättä on myös vaarallinen niille. Mä en halua sitä vastuuta mikä sen kaitsemisesta tulisi. Mä en pysty siihen. Kun se kerran pääsisi puremaan vierasta (lasta tai aikuista, ihan sama), mulla olisi niin suuret omatunnontuskat että ampuisin ensin koiran ja varmaan itseni heti perään. Mä en halua että joka lenkki on yhtä kyttäilyä, kuka tulee vastaan ja onko koiralla ehkä joku syy käydä sen päälle. Mä en asu niin korvessa että voisin pitää koiran pois ihmisten ilmoilta, mulla ei oo ees autoa millä ajaa korpeen lenkille. Me joudutaan joka päivä liikkumaan ihmisten ilmoilla.

Ja koira pelkää tosiaan välillä vähän kaikkea. Osittain kuulunee ikään, mutta on sen perusluonnekin vähän sellanen. Aiemmin oon luottanu siihen että oon saanu sen puhumalla rauhalliseks ja yleensä se toimii ihan hyvin. Nyt mulle valkeni että joku kerta se ei luota muhun tarpeeks vaan ottaakin ohjat omiin käsiinsä, enkä halua tietää onko se tilanne vaikkapa pelkän lyhtypylvään vai elävän ihmisen kohdalla.

Mä en halua. Puhtaasti itsekkäistä syistäkin mä en halua pitää koiraa joka on vaaraksi mulle tai ympäristölle. Mä halusin kivan kaverin perheeseen, en sellasta mikä vaatii mun kaiken ajan ja energian ja supererikoisjärjestelyt arkielämään. Ei vaan onnistu multa. Joku muu ehkä tekis sen, minä en.

Mä oon sanonu tän jo miljoonasti mutta vielä kerran: jos kyse olis vaan yhdestä ongelmasta niin mä yrittäisin vielä. Mä repisin jostain rahaa vielä eläinlääkäriin ja erikoisruokiin ja lääkkeisiin ja vaikka mihin. Ehkä se tulis fyysisesti kuntoon. tai ehkä siitä tulis henkisesti ihan kiva koira kun siihen panostais koko elämänsä. Tai ehkä se ei tuu kummaltakaan osalta koskaan kuntoon, ja ensi kerralla pureman jälki voi olla taas pahempi...

Mä en usko että koirallakaan on hyvä olla kun se puree omistajaansa. Joku ongelma siellä taustalla on ihan varmasti.

---

 Niin, ei mun on pakko enää jatkaa tätä kärsimystä. Mutta mä en myöskään halua nousta tästä ja avata tän huoneen ovea, mennä tonne toiselle puolelle missä koira on... musta tuntuu että mä en voi katsoa sitä silmiin, mä en voi kohdata sitä ja sanoa sille että sun aikasi on tullut, mä en halua enää pitää sua täällä. Mä päästän sut pois. Huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla. Koska sä itse haluaisit. Käydään vielä pitkällä lenkillä ensin ja syödään sun lemppariluita oikeen iso ateria...

Ja sitten se tulee hiljaa mun luokse, vähän hämillään kun mä itken, heiluttaa hiljaa häntäänsä ja painaa päänsä mun syliini. Etkö sä voinutkaan auttaa mua? Sä lupasit, sä lupasit kun sä poimit mut sieltä tarhalta mun veljien seasta ja sä kuiskasit mun turkkiin että suojelet mua kaikelta...